Cat Power lumoaa Münchenin Dylanin legendaarisilla soundeilla!

Cat Power lumoaa Münchenin Dylanin legendaarisilla soundeilla!

Eilen oli aivan erityinen ilta Münchenissä: Chan Marshall, joka tunnetaan paremmin nimellä Cat Power, loi uudelleen legendaarisen Bob Dylanin konsertin, joka pidettiin Isarphilharmoniessa vuonna 1966. Tämä tapahtuma ei houkuttele vain sitkeitä Dylan-faneja, vaan myös niitä, jotka näkivät uusimman elämäkertaelokuvan ”Like A Complete Unknown” elokuvateatterissa. Sali oli käytännössä loppuunmyyty ja yleisö uppoutui kulttuurisesti monipuoliseen sekoitukseen.

Yllään vihreä housupuku, joka näytti tyylikkäältä, Marshall aloitti illan kappaleella "She Belongs To Me". Häntä säestivät kitaristi Arsun Sorrenti ja huuliharppusoitin Aaron Embry. Heidän esityksensä, joka herätti monia Dylanin legendaarisia kappaleita henkiin, ei ollut täysin ilman henkilökohtaista kosketusta. Tulkinnoille on ominaista sielullisempi lauluväri, joka jopa valaisee klassikkoa ”Just Like A Woman”.

Onnistunut repertuaari

Marshallin yhdeksän minuutin monologi aiheesta "Visions of Johanna" oli hieman epätavallinen, mutta uskomattoman houkutteleva ja antoi yleisölle uuden lähestymistavan Dylanin monimutkaisiin sanoituksiin. Isot tarttuvat sävelet, kuten ”It’s All Over Now, Baby Blue” kuulostivat virkistävän unikonomaiselta, kun taas ”Desolation Row” nostettiin jälleen esiin monimutkaisena pitkänä runona. Mutta kaikki ei ollut kuuntelijoiden maun mukaista: "Mr. Tambourine Man" oli siihen verrattuna hieman tylsä.

Konsertin rock-osuus käynnistyi "Tell Me, Mama" -kappaleella, joka tarjosi faneille tutun tunnelman, joka muistutti Dylanin muodonmuutoksesta folkista rockiksi tuolloin. ”Leopard-Skin Pill-Box Hat” -kappaleen kiihottava tulkinta nopeatempoisessa rock-versiossa oli illan kohokohta. Sarjan ainoa cover-versio oli ”Baby Let Me Follow You Down”, joka ilahdutti faneja ja herätti nostalgiaa.

Kritiikkiä ja näkemystä

Vaikka ilta tarjosi monia kauniita hetkiä, todettiin myös, että osa esityksestä vaikutti harjoitellulta. Finaali kappaleella ”Like A Rolling Stone” ei aivan tyrmännyt yleisön sukkia, mutta silti kannattaa yrittää kuulla Dylanin klassikko taiteilijan henkilökohtaisen linssin läpi. Settilista kuitenkin heijasteli ajatusta siitä, että Cat Power voisi jatkaa kiertuetta cover-iltojen kera, kun taas uusi teos alkuperäiskappaleista ei saisi jäädä huomaamatta.

Kuten Michael Bartle totesi yhdessä radio-ohjelmassaan, kansiversiot eivät ole vain jäljitelmiä, vaan ne tarjoavat käännöksen sukupolvien välillä. Cat Power teki enemmän kuin vain kunnioitti Dylania esityksellään; se avaa uuden keskustelun luovista päätöksistä ja vastuusta kehittyä. [Bayern 2:n] sanoin (https://www.br.de/radio/bayern2/podcasts/cover-me-wie-cat-power-bob-dylan-interpretiert-100.html) tämä käynnistää pohdiskelun Dylanin muutoksesta ja hänen musiikkinsa merkityksestä meidän päivinämme.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Cat Power esiintyessään kuuluisassa Münchenin konsertissa ei ainoastaan ​​kyseenalaista cover-versioiden etiikkaa, vaan tekee myös rehellisen yrityksen syventää artistin ja yleisön suhdetta. Heidän esityksensä kiinnitti erityistä huomiota yhden historian suurimmista lauluntekijöistä, jonka vaikutus säilyy elossa moderneissa tulkinnoissa.